sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Kaupunki- ja taajamametsurina palvelen toki maaseudullakin kun vain navigaattorilla osaan kohteeseen ja on ajettavissa kohdalle synkkäin korpein maassa

Kaupunki- ja taajamametsurina palvelen toki maaseudullakin kun vain navigaattorilla osaan kohteeseen ja on ajettavissa kohdalle synkkäin korpein maassa

 Palvelemme perhekuntia, kotitalouksia, yrityksiä, yhteisöjä, jotka lyövät käteistä kouraan. Perseaukisten kanssa en viitsi asioida. Säästyy turhalta stressiltä tuleeko palkkio vai ei kun on sileät heti homman alkaessa kohdalla. Näin toimitaan isommissakin metsämaissa Kanada ja USA. Siellä naurettaisiin jos alkaisi tilinumeroa esittelemään ja maksuaikatauluja.

Pihapuiden, tienvarsipuiden kaadot lompakkotaljan, stalpen kaadonsuuntaajan avittamina. Toisinaan oma apumies, toisinaan tilaaja lompakkotaljan varressa kun ohjataan puu oikeaan suuntaan.

Myrskypuiden kaadot samoin tilanteen mukaan käteisellä tapauskohtaisesti hinnoitellen kohde tai tuntihinnoitteluna.   Palvelualueeni on sen mukaan kun on kysyntää, yleensä Tampere Pirkanmaa.  Mikäli on selkeä kiipeilykaato, niin ne ohjaan muille. Itse teen toistaiseksi vain tyvestä kaatoja.  Pihojen raivaukset tehdään tarpeen mukaan moottorisahoilla, raivaussahalla, vesakkoleikkurilla, siimaleikkurilla, ruohonleikkurilla jne.

Tarvittaessa teemme pihasi uusiksi nurmikkona tmv kivipuutarhana.  Pihapensasaitojen, kuusiaitojen leikkaukset kombikoneella, missä oksaleikkuri

Olavi Lehto Tampere

Yhteydenotot e-mail: Talonmiespalvelu@gmail.com sähköpostilla ensisijassa, puhelinta huonon räplätä ja tallentaa tarvittavia tietoja.

Suorastaan vituttaa kun homma kesken ja puhelin pärisee juuri kun tankkaat konetta hiki päällä tai olet kaatamassa puuta hyttysiä täynnä olevassa hetteikössä. Joten soitot klo 20-22 tai aamusta 8-10 välillä 044-3380291

Puhelin jos jtk äkkinäistä niin voi aamusta ja illasta koittaa, täydennykset tehtävä sähköpostilla joka tapauksessa. Huomaatte että inhoan puhelinta häiritsevänä elementtinä. Joten kirjoitelkaa tietokoneella mieluummin kuin pitkiä maratonpuheluita kummankin aikaa haaskaten. Kirjoitettu on aina selkeämpää asian ja tarpeen ilmaisemiseen.

Taajamametsuri, pihametsuri metsien mies synkkäin korpein maasta

-------------------------------
http://taajama-ja-kaupunkimetsuri.blogspot.fi/
-------------------------------------------

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti